maanantai 30. lokakuuta 2017

Hämä hämä häkki..











Heips ! I love me-messut koettu kahtena päivänä ehkä tästä pienin askelin selviää takaisin tavalliseen arkeen ? Ostoksistakin vasta yksi lakka on päässyt kynsille asti sillä mä en tiedä mistä lakoista tai koristeista edes aloittaisin. Tietokoneenkin sain vasta nyt auki halloween kynsien takia, taapero on reissuni jälkeen ollut kovin äidin perään joten siinä jää kyllä blogi valitettavasti toissijaiseksi. Täällä kerittiin ottamaan ilo irti myös ensilumesta, ensin lumiukkoja ja toisena päivänä pulkka kaivettii varastosta. Nyt onkin sopivan synkkää taas joten nämä hämähäkeillä koristellut kynnet sopivat tilanteeseen täydellisesti. 

Ensimmäisenä kynsille pääsi messuilta kotiutettu OPIn Skull & Glossbones, olen tätä kyseistä lakkaa salaa himoinnutkin jo aikani. Lakkaa ei voinut enää vastustaa toisena messupäivänä sillä tämä likainen harmahtava nude köyhdytti kukkaroa vain 5€. Lakka peittää hyvin kahdella kerroksella ja on sävyltään söpö, vaikka nude onkin. Osa syy tämän ostoon oli myös sen kuuluvuus Pirates Of The Caribbean-kokoelmaan josta muutama muukin voisi luokseni muuttaa. Leimasin Essencen mustalla leimauslakalla nuden päälle hämähäkin seittejä ja hämähäkkejä bundle monsterin laatasta. Vasta leimattuani tajusin, että olisinhan voinut inspiroitua myös lakan nimestä. Muilta kynsiltä löytyy Essencen mustaa jonka kuorrutin Essencen 1000 Light Years Away glitterlakalla. Meinasin vielä matata koko komeuden, mutta en juuri sillä hetkellä löytänyt koko mattalakkaa mistään. Viime vuonnakin tuli tehtyä hämähäkkikynnet, joten jotain muuta on kyllä vielä luvassa halloween teemalla, olkaa kuulolla !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
OPI Skull & Glossbones
Essence Black Is Back
Essence 1000 Light Years Away
BM-013 & leimasin
Essence Stamp Me! Black

Mitä mieltä kynsistä ? Joko on halloween kynnet tehtynä ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)