lauantai 23. joulukuuta 2017

Luukku 23 : Tonttumaista







Heips ! Ihanaa aatonaattoa, nyt saakin vain rentoutua ja odotella aattoa. Vielä on ohjelmassa aattokynsien tekemistä, kinkun paistamista sekä kuusen koristelua. Mukavan helpottunut olo sillä en ole tänä vuonna kerännyt itselleni sitä monia vaivaavaa joulustressiä, kyllä se joulu tulee ilman murehtimistakin joka vuosi !

Vähän jo aiemmin lupailin vihreitä joulukynsiä ja nyt ne pääsenkin esittelemään. Meinasi kriisi iskeä, sillä aluksi kaikki ideat tuntuivat huonoilta. Lopulta lähdin kehittämään ideaa ranskiksen pohjalta ja päädyinkin sitten liukuvärjäykseen. Ensimmäisenä kynsille laitoin Ginatricotin Rain Forestia, kirkas ruohonvihreä lakka joka ei peittänytkään ihan niin kuin olisin halunnut. En luovuttanut vaan nappasin laatikosta hieman GT:n lakkaa vaaleamman sävyn Essenceltä, Beijos De Brazilin jolla sainkin kynnen vapaan kasvun piiloon. Halusin ehdottomasti tonttuja kynsille ja kävinkin kaikki leimauslaattani lävitse kunnes löytyi Bundle Monsterin BM-615 laatasta söpöt pienet tontut. Leimoihin käytin Essencen mustaa leimauslakkaa. Kynsiltä mielestäni puuttui vielä jotakin ja pyörittelinkin käsissäni muutamat glitterlakat kunnes huomasin Essencen Fizzy Freeze lakan. Tämä on päässyt hyvin harvoin kynsille sillä en ole oikein keksinyt sille käyttöä, mutta päällyslakan päälle tämä sopi tuomaan lakkaukseen viimeisen silauksen. Fizzy Freeze jättää jälkeensä tekstuurisen pinnan ja joukossa on mukana myös pieniä valkoisia glittereitä. Nämä olivat kyllä ihanan raikkaat tonttukynnet niiden punaisten ja sinisten lakkausten jälkeen. Tykkäsin ihan tonttuna !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Ginatricot Rain Forest
Essence Beijos De Brazil
Essence Fizzy Freeze
Essence Stamp Me! Black
Laatta BM-615

Mitä mieltä kynsistä ? Joko on joulufiilis ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)