keskiviikko 18. lokakuuta 2017

I Love Me-messu tärpit

Kuva : Messukeskus
Heips ! Arvonta suoritettiin jo maanantaina ja voittajaankin olen ollut yhteydessä. Voittaja julkaistiin siis facebookin puolella, tästä pääset katsomaan. Tulevana viikonloppuna on taas kauan odotetut I Love Me-messut. Tänäkin vuonna sain kunnian astella messuille bloggaajapassilla ja ensimmäistä kertaa pääsenkin kiertelemään messuille kahtena päivänä. Minut voi siis pongata paikan päältä perjantaina sekä lauantaina. 

Eniten kulutan varmasti aikaani kauneus puolella, mutta varmasti tulee käytyä myös muutkin alueet lävitse. Ehkä tänä vuonna kerkeää istahtamaan ja kuuntelemaan jotain luentoakin. Olen jo Messukeskuksen-applikaatiolla merkannut itseäni kiinnostavia näytteilleasettajia sekä tarjouksia, sieltä löytyy myös kätevästi ohjelma luennoista. Tämä sovellus toimii niin Androidilla kuin iosillakin, olen tätä jo muutaman vuoden käyttänyt ja olen kokenut tämän hyväksi messuapuriksi. Lopussa pieni listaus muutamista itseäni kiinnostavista tarjouksista ja näytteilleasettajista.

Kiinnostavat tarjoukset :
-Kaksi Biozell Professional Color Mask-tuotetta yht. 10€  (6d70 Biozell)
-Invisibobble huipputarjous (6a50 NBI Nordic Beauty Import Oy)
-Tangle Teezer erä poistuneita sävyjä -40% (6a50 NBI Nordic Beauty Import Oy)
-Varpu Tyrnishampoo ja hoitoaine yht. 6€ (6e28 Lh-Beauty)
-Kolmen teen ostajalle alennusta  (7h130 Nord-T)

Kiinnostavia näytteilleasettajia :
-Avon Cosmetics Finland Oy (6e1)
-AetzNailzz (7d121)
-bm International Oy/OPI (7e111)
-Biozell (6d70)
-Flormar (6c78)
-Lh-Beauty (6e28)
-L'occitane en Provence (7h100)
-Consult Lady Oy (6b60)
-NBI Nordic Beauty Import Oy (6a50)
-Remington (6d50)
-Salon Mereneid (6a60)

Täältä löytyy lisää tietoa messuista. Messuilla on tietenkin myös facebook sivu, tästä pääset sinne. Messutunnelmia voi jakaa myös sosiaalisessa mediassa käyttäen tunnistetta #iloveme2017

Toivottavasti joistain vinkeistä on apua messuille menijöille ! Lisää saa kertoa vaikka kommenttiboksiin!

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)