keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Pinky, pinky, pinky










Heips ! Tämäkin viikko on hurahtanut jo pitkälle ja saadaan nauttia jo keskiviikosta. Kun päivät on täynnä erilaista ohjelmaa, menee aikakin nopeammin kohti viikonloppua. Mukavasti oli aikaa taas istua blogin ääreen jo toistamiseen tällä viikolla. Hyvä minä !

Yksi lempparini pinkeistä lakoistani on Ginatricotin shimmerinen Pinky jonka ympärille lakkauksen loin. Pariin kynteen valkoiset niitit, jotka tulivatkin pinkistä pohjasta kivasti esille. Keskisormeen halusin ehdottomasti pinkkiä glitterlakkaa. Huomasin lakkakokoelmassani olevan puutteita sillä Jolly Jewelsin 108 oli omistamistani lähimpänä pinkkiä glitterlakkaa. Harmikseni tässä oli värillinen pohja joten se muutti myös Pinkyn sävyä keskisormessa. Ärsytti, mutta jatkoin silti lakkauksen tekemistä. Valkoisena Ginatricotin valkoista joka ei vieläkään ole malttanut loppua vaikka olenkin sitä ahkerasti käyttänyt. Crystal Nailsin mustalla leimailtiin taas ja käytössä BP-L020 pitsilaatta. Näin jälkikäteen pidän näistä enemmän kuin juuri näiden valmistuttua. Kuvistakin huomaa kuinka pikkurilli tykkää pysyä hieman sumeana, mutta niin käy kun ei tarkista miten kuvat onnistuvat. Olivat ihan kivat kynnet, olihan niissä sentään pinkkiä !


Mitä mieltä kynsistä ? Suosittele pinkkiä glitterlakkaa !

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)