torstai 19. tammikuuta 2017

Leikittelyä liu'ulla





Heips ! Muutamasta blogista olen bongannut niin kutsutun haasteen tälle vuodelle, että mahdollisimman moni loppumaisillaan oleva lakka käytettäisiin loppuun. Tähän on pakko osallistua itsekkin sillä näitä minipulloja sekä mm. vajaita mustia ja valkoisia tuntuu lojuvan joka paikassa. Koosteen lakoista julkaisen toisessa postauksessa kunhan saan muut jutut kirjoiteltua teille ensin.

Joululahjaksi itselleni ostama Glisten & Glown ctrl-alt-del pääsi kunnolla testiin liukuvärjäyksen kanssa. Harvemmin tulee liukuja tehtyä sillä se siistiminen vie aikaa enemmän kuin itse liu'un tekeminen. En vieläkään muista joka kerta leimaamaan ryhtyessä tätä ihmeainetta omistavani joten se onkin saanut melko näkyvän paikan pöydältäni. Molemmat käyttämäni lakat kuuluvat niihin jotka haluan kuluttaa loppuun tänä vuonna. 

Lakkauksen pohjalla Ginatricotin pinkki Bright Rose, lakassa on mukana vahva pinkki shimmer. Nätti tapaus ja yllättävän mukava levitettävä näin pikkupullon sudilla, peitti siis hyvin kahdella kerroksella. Bright Rose on kuvissa kirkkaampi mitä lakka oikeasti on, keskimmäisessä kuvassa sävy on lähinnä todellisuutta. Lateksi pääsi oikein kovaan käyttöön kun valitsin mustan pinkin kaveriksi, mustahan on yksi vaikeimmista väreistä poistaa kynsinauhoilta. Varsinkin jos ne kuivuvat näin talvella, niin kuin minulla. Essencen jo hieman paksuuntunutta Black Is Backiä ei tarvinnut paljoa töpötellä, liu'un raja meni hieman korkeammalle mitä aluksi piti. Suunnitelmissa oli jättää liu'ut pelkästään kynsille, mutta halusin kokeilla miten musta leima häviää mustaan liukuun. Käytin Crystal Nailsin mustaa leimauslakkaa ja Pueenin SE03A-laatalta tuollaista pitsimäistä kuviota. Leima jäi hieman vähäiseksi kynnellä eikä lakkaus enää mielestäni toiminut. Näitä ei pitkään tarvinnut katsella kun suihkusta tullessa parista kynnestä oli lakkaa lähtenyt isot palaset. Liu'usta pidin kyllä, harmi kun lakkaus ei suihkun jälkeen ollut enää pelastettavissa. Pitääkin pian tehdä taas liukuvärjäys kun kerran siistiminen onnistuu nykyään paljon helpommin !



Mitä mieltä kynsistä ? Käytätkö nestemäistä lateksia ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)