lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17 : Glitterliuku







Heips ! Jälleen ollaan päivä lähempänä jouluaattoa, alkaako täällä olla jo malttamattomia ? Kiireiseksi käy, kunhan saisi tuon pienen kuusen laitettua paikoilleen niin olisi vähän enemmän jouluista ja ulkona oleva lumi saisi pysyä maassa ainakin aattoon asti. Jälleen kerran muistuttelen osallistumaan kysymyspostaukseen !

Nyt kun muuttopuuhat on pikkuhiljaa lähteneet käyntiin ajattelin kynsille laittaa jotain kestävää. Eli jotain kivaa väriä ja glitterliukua. Kun rehellisiä ihmisiä ollaan, niin nämä eivät kyllä sitä pesuaineissa lilluttelua ja tiskaamista oikein arvostaneet joten eivät olleetkaan niin pitkäikäiset kuin olisin halunnut. Hurjassa siivous tohinassa menetin myös kynnen kulman, alan olla sitä mieltä ettei kynsiä enää ole kun ruvetaan huonekaluja muuttamaan uuteen osoitteeseen. Kokeilemattomissa majaili Essencen Pretty Cool Life, murrettu vaalenvihreä. Joku on jo varmaan huomannut rakkauteni syttyneen näihin hylkiöväreihin sillä nämä ovat varmaan keskenään lisääntyneet tuolla laatikossani. Laadultaan tämä  oli oikein hyvä, peittää jo 1-2 kerroksella, näistä löytyi se yksi kerros. Oli muuten glitterliu'un pelastus käyttää nestemäistä lateksia, ei tarvinnut tuntikausia hinkata glittereitä sormista irti, tästä tuotteesta en kyllä luovu ikinä ! Liu'un tein meikkisienen palalla ja Yes Loven D5 glitterillä. Yes Lovesta löytyy vihreitä, sinisiä ja kultaisia hexglittereitä ja pienempää vihreää glitteriä. Glitterit ovat kyllä aika harvassa joten tätä sai aika kauan kerrostaa, että sitä oli tarpeeksi. Lopputulos oli kyllä sen arvoinen, tykkäsin näistä tosi paljon !



Mitä mieltä kynsistä ? Mistä kynsijutusta sinä et luopuisi ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)