torstai 15. joulukuuta 2016

Luukku 15 : Kysymyspostaus




Heips ! Ajattelin pistää pystyyn kysymyspostauksen ja siihen tarvitsenkin teidän apuanne. Viimeisestä tälläisesta postaksesta onkin jo pitkä aika ja muutoksen tuulia on tapahtunut niin monessa asiassa ! Nyt saatte kysyä minusta asioita joita haluaisit tietää, saa liittyä niin kynsiin, kosmetiikkaan, kotiin tai vaikka harrastuksiin. Mitä vain ikinä keksitte. Aikaa kysyä on 23.12 klo 8 asti sillä kysymyspostauksen vastaukset julkaisen aatonaattona 23.12. Jos kysymyksiä tulee vähän niin käytän jonkin valmiin haasteen pohjaa jotta saan postauksen tehtyä, mutta mukavampi olisi jos te aktivoituisitte ja laittaisitte näppäimistöt koville ! 

Kysymykset tulee esittää tämän postauksen kommenttikenttään, jotta saan kysymykset helposti kerättyä talteen ja niihin vastailtua. Muokkasin hieman aikaa ja julkaisenkin vastaukset kysymyksiinne jo aatonaattona enkä vasta aattona niin kuin olin aiemmin kirjoittanut. Mukavaa torstaita !

- Jenni

3 kommenttia:

  1. Mikä on tämän hetken lempparilakkasi? Mihin lakkaan et vain koskaan kyllästy? The joululakka?
    Onko sinulla jotain jouluperinteitä? Tykkäätkö joululauluista?
    Lempiväri? Lempiruoka? Lempieläin? Lempivuodenaika?

    Siinäpä jotain satunnaisia :D

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Itseäni kiinnostaa aina (ongelmakynsien omistajana), mikä salaisuus piilee noiden pitkien ja kauniiden kynsien takana: onko joku oma jippo, jota kannattaisi kokeilla itsekin? Ja lempparitekniikka koristeluissa? Koetko jonkin tekniikan vaikeammaksi tms.? :)

    VastaaPoista
  3. Edelliseen viitaten, onko sulla jotain koristelutyylia, jota inhoat? Joko tehda tai vain toisten kynsilla nahtyna? Enta onko joku koristelutapa, jota et ole koskaan kokeillut, mutta haluaisit?

    Onko sulla lemmikkeja?

    VastaaPoista

Thank you for leaving a comment ! :)