tiistai 30. elokuuta 2016

Kaunista korallia


Heips ! Vaikka sää ulkona onkin ollut masentavan kylmä ja sateinen niin jotain positiivista tässäkin päivässä oli. Avopuoliso toi kotiin tullessaan kimpun ruusuja meidän viisivuotisen taipaleen kunniaksi jos vaikka viikonloppuna kerkeäisi tekemään jotain spesiaalia sen kunniaksi. Kynsilläkin ihanan piristävät lakat tällä hetkellä !

Vähän aikaa sitten kotiuttamani Essencen The Beach House-kokoelman kaksi kaunista lakkaa pääsivät samaan aikaan kynsille. Korallinvärinen Beachy Keen peitti hyvin kahdella kerroksella, ei ole luonnossa ihan noin punainen mitä kuvat antavat ymmärtää. Valkoiset pitsileimat Konadin valkoisella BCN-030 laatasta, leimat imivät väriä pohjalakasta ja niistä tuli melkein samanväriset kuin lakkauksessa käyttämäni toinen Essence. Persikkainen Summer Kinda Girl oli myös oikein hyvä ostos. Näissä vaaleissa on usein peittävyyden kanssa ongelmia, mutta hyvin sain kahdella kerroksella kauniin pinnan aikaiseksi. Halusin näille kynsille yksinkertaiset koristelut jotta lakat ovat pääosassa ja mielestäni siinä onnistuinkin. Ihania lakkoja ei voi muuta todeta ! 



Mitä mieltä kynsistä ? Pidätkö Essencen kesälakoista ?

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Ihanan kesäinen lakkaus, ja todella kivasti käyvät nuo Essencet yhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Suunnittelin niitä yhteen jo ostohetkellä joten olihan se toteutettava. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)