lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kukkasiirtokuvia


Heips ! Vielä täällä kotona tapetaan aikaa ja odotellaan koska pieni haluaisi tulla ulkomaailmaan. Näillä näkymin luultavasti maanantaina saataisiin asiaa eteenpäin jos ei muuten ala tapahtumaan. Teitä odottaakin monta postausta joita julkaisen tasaisin väliajoin ja vain parilla klikkauksella. Jännitys vain kasvaa, kynsiä tulee välillä vain viilailtua ja laitettua aluslakkaa.


Huomasin, ettei punaista ole kynsillä ollut pitkään aikaan ja siitä lakkaus saikin inspiraationsa. Punaisena käytin hieman vadelmanpunaiseen taittavaa Golden Rosen lakkaa numerolla 21. Jos en ihan väärin muista tämä on tainnut aikanaan olla ensimmäinen punaiseni vaikka ihan ei the punaiseksi lasketakkaan. Näillä lakoilla on aina ilo lakata kun ovat pigmenttisiä ja sivellin on mielestäni oikein ihana. Peittää  mainiosti kahdella kerroksella ja on tälläiseksi tavalliseksi creme lakaksi nätti. Harmi kun näitä lakkoja ei enää Seppälöistä saa, hinta/laatu on tosi hyvä. Punaisille kynsille koristeksi laitoin ainoastaan hopeiset pienet niitit. Hopealle linjalle kun lähdettiin oli nimettömässä kerros Wet n Wildin Going Platinumia pohjalla ja kaksi kerrosta Rimmelin hopeaa tekstuuria Shooting Staria. Muilta kynsiltä löytyi Essencen Wild White Waysiä. Koristeiksi valitsin leimojen sijaan siirtokuvia joita en ole osannut vielä yhdistää mihinkään lakkaukseen ja tähän ne mielestäni sopivatkin. Punavalkoisia kukkia BLE833-arkista. Siirtokuvat asettuivat hyvin ja irtosivat pohjasta nätisti, välillä näinkin päin. On punainen vain niin kaunis kynsillä ja näissä kokonaisuus toimi omaan silmään just eikä melkein. Like like ! 



Mitä mieltä kynsistä ? Punainen hot or not ? 

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Nätit ja onko mulla menny jotain ohi tai sitten en vaan muista.Odotat siis vauvaa ?Ihanaa meillä poika täytti vähän aikaa sitten 10kk ja aika menee niin nopeasti.Onnea teille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit kynsistä ! =)
      Kiitos kovasti, en tulevasta perheenlisäyksestä ole monesti täällä blogissa maininnutkaan joten on voinut mennä ohikin. :)

      Poista
  2. Niin ja kaikki sanoo että eka menee aina yli lasketun ajan.Mullaki meni 2vko jonka jälkeen se piti käynnistää.Toivon silti luonnollista synnytystä sulle koska toi käynnistys ei oo kivaa puuhaa(en halua pelotella )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin toivoin, että tämä prinssi olisi halunnut tulla itse omia aikojaan ulos, mutta ei halunnut. Mulla ruvettiin käynnistämään rv 41+3, koska lapsivettä oli niin vähän enää, hän syntyikin vasta rv 42. Noin pitkä käynnistely ei ainakaan mukavaa ollut.

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)