sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Violetit kukat

Heips ! Taas on muutama päivä vierähtänyt ja nyt iskikin kirjoitus inspiraatio. Täällä on todella kesäiset ilmat ja niistä on tullut nautittua oikein kunnolla sekä kynsilläkin on pääasiassa ollut vain kirkkaita värejä. 

Synkempiä kynsiä löytyy vielä muutamat ennen kirkkaita värejä ja tässä niistä olisi yhdet. Pitkästä aikaa kynsillä useampikin Ginatricotin lakka, nämä taisivat ollakkin ihan ensimmäistä kertaa kokeilussa. Vaaleanlilana lakkana Purple Wish, hyvin käyttäytyvä creme ja peittää kahdella kerroksella. Harmikseni lakka jäi melkein täysin piiloon leimadecalien alle. Kukista olisi osan voinut jättää vaaleanlilaksi, mutta myöhäistä se siinä kohtaa oli kun sen tajusi. Tummanlilana kaunis Glam Purple, tämäkin peitti hyvin kahdella kerroksella. Tummanliloille kynsille koristeiksi päätyivät hopeiset kolmioniitit niiden ainaisten pyöreiden tilalle, toivat kivaa vaihtelua. Leimadecalit on tehty käyttäen Konadin mustaa ja Pueenin SE04B-laattaa, nämä laatat ovat niitä kaksipuolisia. Kokeilussa oli myös Messy Mansionin decalmatto. Nämä decalit onnistuivat tosi hyvin, olisi pitänyt tajuta että kukkien ääriviivat hukkuvat lilaan lakkaan melkein kokonaan, onneksi ne silti kukiksi tunnisti. Etusormessa kaksi kerrosta Rimmelin hopeista Shooting Star tekstuuria. Kokonaisuus oli ihan kiva vaikka vaaleanlilaa ei paljoa näkyville jäänytkään. Pitääkin ottaa sille lakalle myöhemmin uusinta niin pääsee paremmin esille ! 



Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)