perjantai 22. huhtikuuta 2016

Vihreää ja viiksiä






Heips ! Nyt vuorossa lisää juttua leimauslaatoista ja leimasimesta jotka sain testiin Born Pretty Storelta. Leimauslaatan löytää täältä ja leimasimen täältä. Leimasin on päässyt kokeiluun jo useampaan otteeseen, mutta siltikään en joka kerralla sillä onnistu enkä edes jokaisella laatalla. Tästä leimasimesta onkin ollut erilaisia käyttökokemuksia, mutta yhtä satunnaisesti onnistun tällä kuin aidollakin kirkkaalla leimasimella. Aidon kanssa olen kyllä varovaisempi, mutta se toimii useammalla laatalla, tämä toimii jos tahtoo. Laatasta ei löydy pahaa sanottavaa, kaikkia kuvia olen kokeillut ja nousevat hyvin, kynsille on päässyt tästä laatasta jo useampikin kuva (niistä myöhemmin).

Kynsiä lähdin rakentamaan tasan leimauslaatan ympärille ja ehdottomasti halusin ensimmäisenä käyttää viiksikuvioita kun sellaista multa ei aiemmin ole löytynytkään. Viiksien alle lakkasin kaksi kerrosta Essencen valkoista Wild White Waysiä. Leima on tehty Konadin mustalla leimauslakalla, BPS kirkkaalla leimasimella ja laattana oli BP-L012. Nimettömään kaksi kerrosta Wet N Wildin Going Platinumia jonka päälle meinasin vielä laittaa hopeista tekstuuria, mutta  päätin sen jättää pois. Päävärinä toimi pitkästä aikaa rehellisen vihreä lakka, tämä kaunokainen on Ginatricotin Rain Forest, joka peittää hyvin kahdella kerroksella. Koristeiksi parit pylpyrät ikisuosikista OPIn I Snow You Love Me:sta. Oikein pirtsakka oli tuo käyttämäni vihreä ja sainkin rakennettua viiksileiman ympärille mieleiseni skittletten. Tykkäsin yhdistelmästä tosi paljon ja viiksiä tullaan varmasti näkemään uudestaankin. Vielä olisikin esiteltävänä yksi leimauslaatta ! 



Mitä mieltä kynsistä ? Iskeekö vihreä tai viikset ?
*Tuotteet saatu testaukseen Born Pretty Storelta. Käyttämällä blogin alennuskoodia : SKUX31, saat -10% tilauksesta.

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)