keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Korallia ja vesivärejä


Heips ! Helmikuukin vaihtunut jo maaliskuuhun ja multa jäi yhdet kynnet esittelemättä mitkä olisin ehdottomasti eilen halunnut julkaistuksi. Alkaa olla jo isokin ongelma tämän meidän netin kanssa kun ei toimi iltaisin lainkaan ja muutenkin hyvällä tuurilla. Vaikeuttaa tätä bloggailua aika tavalla kun ensin tietokone menee huoltoon ja sitten netin kanssa alkaa ongelmat. Alkaa olemaan jo hieman huvittavaakin. ;) 

Kynsille pääsi ihana Essencen Indian Summer, korallinen vai persikkainen kummaksi tämän nyt haluaa nimetä. Peittää 2-3 kerroksella, oli ehkä hieman paksua levittää, mutta onnistui kuitenkin. Sävy oli kyllä kaunis ja oikein raikaskin. Nimettömään pääsi luotto hopeaani OPI:n This Gown Needs A Crownia kaksi helppoa kerrosta. Hopea linjalla jatkettiin ja pitkästä aikaa mukaan pääsi muutamat pyöreät glitterit OPI:n I Snow You Love Me:sta. Unholaan jääneet OPI:n Sheet Tintsit pääsivät soppaan myöskin. Keskisormessa on alla valkoinen lakka, Essencen Wild White Ways vaikka se onkin tuotekuvasta unohtunut. Leima on Pueenin SE02A-laatasta Konadin mustalla, joka ei oikein edes mahtunut kuvaan. Muistaisin käyttäneeni kyseistä kuviota laatasta aiemminkin, mutta mitään todisteita ei siitä ollut. Etsinnässä oli siis kuvio minkä voi värittää näillä Sheer Tintseillä. Käytin jokaista väriä ja yritin vähän sinne tänne niitä värejä sijoitella, ehkä hieman liian paksuja nämä tähän hommaan ovat, mutta ei näillä kovin usein käyttöä olekkaan. Ajatuksena oli kaunis kesäinen kukka joka sopisi muuhun lakkaukseen, mutta se jäi silti jotenkin 'irralliseksi' muuhun lakkaukseen verrattuna. Keskisormi jotenkin pilasi lakkauksen kokonaisuuden ja sen myötä pääsikin koko komeus seuraavana päivänä poistoon. Pidin kyllä muista kynsistä, mutta vesivärittelyt nyt eivät oikein onnistuneet niin kuin olisin halunnut. Seuraavaksi onkin taas kuukauden kynsien vuoro ! 


Mitä mieltä kynsistä ? Onko vesiväreilyt jo ihan out ?

- Jenni 

6 kommenttia:

  1. Oi vitsit sentään, näähän on ihanat! Oikein superkeväiset, ei voi olla tykkäämättä ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ! On ne näin jälkikäteen paljon kivemmat kuin teko hetkellä. :D

      Poista
  2. Kauniit! Ihanan siististi olet onnistunut värittämään. Ei se nyt vielä ole out. Itse olen ehtinyt kerran pykäämään vesivärikynnet ja aion tehdä vielä toistekin, joten kieltäydyn uskomasta että on out :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Siihen tarvittiin aika suurta kärsivällisyyttä ja pienintä pilkkutikkua mitä löytyi. Leimadecalit ovat ehkä enemmän pinnalla ja opin color paintsit(?) kuin nämä sheer tintsit moni jo unohtanut. Mä haluaisin niitä 'uudempia' vesivärilakkoja kun ovat ilmeisesti koostumukselta hieman kätsympiä. :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)