maanantai 15. helmikuuta 2016

Teemaviikko | Hyvää ystävänpäivää !


Heips ! Lauantaina tarkoitukseni oli julkaista päätä huimaavan kauniit teemalakkaukset ällösöpöillä sydämillä ja timanteilla, mutta ideoinnin ja toteutuksen mennessä metsään jo toistamiseen jätin sen sitten välistä ettei hermot nyt ihan kuluisi loppuun. Harmikseni siis ei tullutkaan yksiä lisälakkauksia tähän teemailuun, mutta näillä vähillä nyt mennään tänä vuonna. Niistä pieleen menneistä ei otettu kuvan kuvaa eikä ne nähneet edes päivänvaloa. Uusi yritys tuotti hieman parempaa tulosta jonka jo kehtasi täälläkin julkaista. 

Toisella yrittämällä ja vasta virallisena ystävänpäivänä loihdinkin nämä. Jottei teemaviikko olisikaan pelkkää ruusuja ja sydämiä eivät nämäkään ensimmäisellä kerralla onnistuneet. Kynsille pääsi kaksi uutukaista nimittäin Ginatricotin ihana tummapinkki, joka kantaa nimeä Sweet Berry. Hyväkäytöksinen creme joka peittää kahdella kerroksella. Väri ei ihan noin pinkki kumminkaan ole mitä kuvat antavat ymmärtää. Näille kynsille laitoin jokaiseen yhdet valkoiset niitit jotka loivatkin kivan kontrastin. Keskisormeen pääsi se toinen Ginatricotilta kotiuttamani ihanuus nimittäin Matte Rock. Tummanharmaa lakka, joka sisältää paljon hopeista hitulaa. Oikein ihana lakka, tämä käyttäytyi myös hyvin ja peitti kahdella kerroksella. Nimettömään kaksi kerrosta Essencen Wild White Waysiä. Nimettömään suunnittelin aluksi harmaalla leimauslakalla jotain sydänleimaa ja sitten pitsikuviota, mutta ilmeisesti tähtien ollessa väärissä asennoissa en saanut harmaalla leimauslakalla mitään leimaa kunnolla nousemaan. Siirtokuvista ei löytynyt mitään kivoja kunnes nämä Fingr'sin decalit tulivat vastaan, nämähän toimii siis samalla periaatteella kuin lasten ihotatuoinnit. Se olikin vaikeampaa kuin muistin kun omistaa kaarevat kynnet ja kuva ei meinaa millään pysyä aloillaan. Yhden kuvan mennessä rikki onnistuin seuraavalla yrityksellä kun kutsuin avokin apuun ja näin saatiin kynnet valmiiksi. Lopputulos oli ihan kiva kyllä ja vaikka vaikeuksia olikin melkoisesti en onneksi epäonnistunut toistamiseen !




Mitä mieltä kynsistä ? Oletko jo kokeillut Ginatricotin uutuuksia ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Voi että miten kauniit! ♥ Nämä on juurikin tyylikkäät, eikä liian söpöt niinkuin usein ystiskynnet on :) Hyvää ystävänpäivää tällain myöhässä vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti ! ♥ Se näissä olikin vähän ideana hyvä, että se kävikin niistä ilmi. Samoin sinulle ! :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)