tiistai 2. helmikuuta 2016

Leikittelyä glittereillä

Heips ! Nyt esittelyssä viimeinen testattava tuote Born Pretty Storelta. Mulla ei ikinä ole ollut salmiakki glittereitä, joten ihan mielenkiinnosta niitä lähdin testaamaan vaikka glittereillä harvemmin jaksaa sen kummemmin leikkiäkkään. Näiden saapuessa venytin ja vanutin niiden testaamista ja kaikki muut tuotteet olenkin jo esitellyt blogissa aikoja sitten. Niihin oli vihdoin tartuttava ja lopuksi se uteliaisuuskin voitti. Suunnitelmissa oli loihtia ihana salmiakkiglitter aksentti kynsi, joka ei ihan edennytkään kuin elokuvissa. 

Pohjalla kerros Golden Rosen matta mustaa, joka uhkaavasti on jo hieman paksuuntunut ajan saatossa, mutta koitan ahkerasti kuluttaa pullon tyhjäksi. Asettelin glitterit pilkkutikkua ja kirkasta lakkaa käyttäen kynnelle ja muut kynnet valmistuivatkin ihan hetkessä. Nimettömässä vierähti aikaa omaan makuuni ehkä hieman liikaakin. Ensinnäkin glittereitä oli purkissa montaa eri väriä ja halusin kynsille ainoastaan turkooseja ja pinkkejä, niitä saikin noukkia pitkän tovin ennen aloittamista. Pohjalle lakkaamani kirkaslakkakin kerkesi monta kertaa kuivumaan ennen kuin kynsi oli kuorrutettu glittereillä. Asettelu oli hieman hankalaa kun kynnet ovat näinkin kaarevat ja suunnittelemistani raidoista ei tullutkaan kovin suoria ja glitterit olivatkin hieman päällekkäin. Muut kynnet olivatkin paljon kivemmat kuin nimetön. Pikakuivattajan jälkeen sain lakkaukseen aikaan paljon ilmakuplia kun jotkut jäivät reunoistaan repsottamaan. Ei ihan onnistunut lakkaus ja lähtikin kuvien jälkeen poistoon, pitää yrittää paremmalla onnella joku toinen kerta. Seuraavaan postaukseen pääseekin esittelyyn kuukauden kynnet ! 


Mitä mieltä kynsistä ? 
*Tuote saatu testaukseen Born Pretty Storelta. Käyttämällä blogin alennuskoodia : SKUX31, saat -10% tilauksesta.

- Jenni 

10 kommenttia:

  1. Kuvassa näyttää kyllä tosi kivoilta :)
    Itselläki oli joskus tosi kauan aikaa sitten tarkoitus kokeilla samanlaista aksenttikynttä mutta kynnen kaarevuus vei voiton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Kuva antaa kyllä paljon anteeksi.. :D Kynnen kaarevuus tuli itselläkin vastaan, mutta kun idea kuulosti niin hyvältä ja olihan se loppuun asti tehtävä.. :D

      Poista
  2. Siis wau! Mun mielestä oot kyllä onnistunut upeasti tuon nimettömän kanssa ♥ Ei mun hermot olisi kestäneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :)
      Ei meinannut omatkaan hermot kestää.. :D

      Poista
  3. Hyvältä näyttää kuvissa :) aivan ihana tuo aksenttikynsi! Salmiakkiglitterit on upean näköisiä harmi vaan että ne on tosi vaikea saada kiinnittymään niin ettei reunat törötä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! :)
      Ne ovat kyllä ihania, mutta kaareville kynsille kyllä tosi haastavia. :/

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)