maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri | Luukku 6 : DIY Kalenteri Osa 1

Lady Mermaid, Bubble Gum, Powdery Rose, On Air !, Grey Matters, Yummii ! 

Heips ja hyvää itsenäisyyspäivää ! 
Keltään ei varmaan mennyt ohi, että Essencellä oli myynissä joulukalenteri limited edition tuotteilla. Tuotteita ei siis saanut muualta kuin kalenterista. No, totta kai itsekkin olin yksi niistä joka odotti kalenterin julkaisua kuin kuuta nousevaa, kaiken tohinan keskellä unohdinkin kalenterin ja sen julkaisu hetkellä, oli budjetissa jo lovi joululahjojen ostelusta. No kalenterihan ei olisi ollut kallis ja ajattelin sen itselleni suoda, mutta kaikki myytiin loppuun tosi nopeasti ja mähän olin ihan hukassa muutenkin kun en internettiä ollut avannut pariin päivään. No, jäin sitten ilman kalenteria ja pettymys oli suuri. No, nyt mulla on itse kasattu Essencen kalenteri, näitä ei siis ole varta vasten tätä kalenteria varten ostettu vaan aiemmin syksyllä kävin Seinäjoella ja samalla tuli käytyä 2m Essence hyllyllä. Siellä innostuin tuotteista mitä täältä ei löydy ja mukaan lähti sen verran lakkoja, että sain idean tähän kalenteriin (en ollut kerinnyt kaikkia lakkoja vielä kokeilemaan Essencen kalenterin ilmestyessä). 

Nyt olenkin jo kuusi lakkaa saanut kalenterista ja joka päivä tuo kaksilahkeinen minulle sieltä yhden arpoo. Eihän tämä sitä aitoa ja alkuperäistä korvaa, mutta Essence hulluna on tämä parempi kuin ei mitään. Kaikenhuipuksi värit ainakin lakoissa kolahtavat olenhan nämä kaikki itse valinnut, näiden ostosta on n. kaksi kuukautta aikaa eli en edes enää muista mitä kaikkia siellä on. Ajattelin aina viikon päätteeksi esitellä saamani lakat enkä niistä sen enempää höpötä kun näistäkin vain yksi vasta kerinnyt kynsille. 


Mitä mieltä Diy kalenterista ? Millaisia kalentereita sinulla on ? 

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Ihana idea ja kivoja lakkoja tuolta on jo tullutkin! :) Itsekin missasin kalenterit tänä vuonna täysin, ja päätin miehen kanssa että ensi vuonna tehdään toisillemme kalenterit itse niin ei tarvitse stressata julkaisuaikojen kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan sitä pakko keksiä joku vaihtoehto ettei ihan ilman jäänyt. Minäkin tuolle miehelle tein itse oman kalenterin josta se on kyllä tykännytkin. Itsetehdyt on kivoja ja ne jääkin paremmin mieleen. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)