sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri | Luukku 5 : Edulliset lahjaideat itse tehtyihin lahjoihin

Heips ! Jouluna saa helposti tuhlattua paljon rahaa toisten lahjoihin, mutta itse olen koittanut miettiä käytännöllisiä ja kukkarolle edullisia paketteja niin aikuisille kuin lapsillekkin. Kaikkein tärkeintä minun mielestäni on, että lahja sopii saajalleen ja sille tulee myös käyttöä sekä erityisesti plussaa itse tehdyistä lahjoista. Eihän kukaan halua turhaa rojua kerätä varastoon ? Päätinkin kerätä tähän postaukseen muutamia edullisia lahjavinkkejä itsetehtyihin lahjoihin. 


Lahjakortit  - Anna lahjaksi itse tekemäsi lahjakortti jossa lupaat viedä ystävän kahville, auttaa vaikka nurmikon leikkaamisessa tai mistä ystäväsi ikinä pitääkään tai tarvitsee apuasi, budjettisi huomioon ottaen. Persoonalliset lahjakortit on helppo askarrella ihan itse ja palveluksenkaan ei tarvitse maksaa. 

Leivonta-ainekset purkissa - Tein tälläisen isänpäivänä kaurakeksien ohjeella, mutta vain mielukuvitus on rajana minkä leivonnaisen ainekset sinne purkkiin haluaa laittaa. Vaikka kaakaota vaahtokarkeilla, joulupipareita. Kannattaa muistaa lisätä purkkiin myös teko-ohjeet ja ainekset jos saaja haluaa myöhemminkin kokeilla reseptiä. Purkin koristelussa saa olla luova ! 

Leivokset / Kuivakakut - Jos aikaa ja taitoa löytyy on myös mahdollista leipoa itse vaikka kuivakakkuja, pullia, piparkakkutaloja. Piparkakkutalojakin voi koristella vaikka kuinka hienosti ! Nämä kun käärii kauniisti sellofaaniin on leipomukset kauniisti pakattuinakin. 

Joulukortit - Tuntuu, että joulukorttien antaminen alkaa olla katoava perinne kaikki kun siirtyvät sosiaaliseen mediaan, itse tykkään antaa muille joulukortteja sekä myös saada niitä. Monelta löytyy askartelu tarvikkeita kotoa (multa ainakin ja kasapäin) eikä kortin tarvitse olla kovin monimutkainenkaan vaan se antamisen ilo on kaikkein paras. Edullisesti pääsee siis jos kotoa löytyy kaikki jo valmiiksi. Pinterestikin on täynnä mahtavia ideoita !

Kangaspainanta - Ystävälle huumori t-paita vai mummolle tyynyliina ? Perus t-paitoja ja tyynyliinoja saa edullisesti ostettua, suurin raha voi mennäkkin siihen kangasväriin. Vielä parempi jos sinulta löytyy käyttämättömänä kaapista ihan uusi tyynyliina tai paita niin ei tarvitse erikseen ostaa. Itse käytän myös aina kaupassa käydessäni kangaskasseja ja olisi kiva saada joku kassi kivalla kuvioinnilla. 


Neulominen / Virkkaaminen - Jos taitoa löytyy näppärä neuloo vilukissalle vaikka lahjaksi villasukat tai lapaset. Entäs parikunnalle parilapanen ? Mä voisin kyllä ilomielin ottaa vaikka kaikki joululahjat villasukkina ! Virkata voi myös vaikka vanhoista trikoovaatteista koreja, pannunalusia, mattoja jne. 

Saippua / Kuorintavoide - Netti on pullollaan ohjeita itsetehtyyn kuorintavoiteeseen, kuorinnan voi laittaa vaikka itseltä tyhjentyneeseen voidepurkkiin ja askarrella etiketti. Valmiista saippuamassasta saa tehtyä monta saippuaa ja niihin voi itse lisätä tuoksuja. 

Herkkukori - Itse tehtyä toffeeta, joulupipareita, hilloa mitä vain keksii. Näitä kun tekee isompia määriä on yksittäishinnat aika alhaisia. 

Reseptikirja - Esimerkiksi tyhjä muistikirja johon kirjoitat saajan lempileivoksien reseptit, reseptit voi myös kuvittaa ja kirjan koristella. Muista laittaa mukaan kynä jolla olet ohjeet kirjoittanut.

Saunan / takan sytykkeet - Sytykeruusut ovat hyvä vaihtoehto kynttilänjämien ja kanamunakennojen uudelleen käytölle, käyväthän ne myös koristeeksi jos niitä ei raaski käyttää. Tähän tarkoitukseen voi myös käyttää käpyjä.


Värityskirja / Puuhakirja - Taiteellinen ihminen voi kasata omista piirroksistaan vaikka värityskirjan tai tehdä pienelle lapselle puuhakirjan. Värityskirjojen ollessa pinnalla ja itse muutenkiin värittämisestä pitävänä ottaisin ilomielin vastaan jonkun itse tekemän värityskirjan !

Tuikkukipot - Pilttipurkin voi koristella silkkinarulla, lasimaaleilla, serveteillä, tyylejä on monia. Turhia lasipurkkejakin voi käyttää uudelleen tuikkukippoina. Pitää vain muistaa, että pilttipurkissa ei saa polttaa oikeata kynttilää sillä se voi pirstoutua.

Ovikranssi - Näitä kransseja on nyt nettipullollaan, on joulupalloista ja naruista tehtyjä, suodatinpusseista, havuista, sanomalehdistä. Kannattaa huomioda myös tekohetkellä tuleeko kranssi ulko-oveen vai sisälle käyttöön. Suosittelen myös katsomaan kirpputorit yms. läpi jos meinaa joulupallo kranssin tehdä, uusiokäyttö on enemmän mieleeni.

Taikataikina - Kyseistä taikinaa en ole itse vielä tehnyt, mutta fimomassasta olen valmistanut mm. koruja.  Taikataikinan ohjeita on internetti pullollaan ja niin on myös ideoita. Tee vaikka joulukoristeita, avaimenperiä, leikkiruokia, koruja. Tässäkin saa käyttää mielukuvitusta. Näiden ollessa valmiita ne voi myös maalata.

Taulu / Juliste - Voit maalata akryylimaaleilla taulupohjaan tai vaikka kirjoittaa siihen mietelauseen. Ota myös huomioon sopiiko se saajalleen ja onko hänellä paikkaa ripustaa sitä. Voit myös kuvittaa itse julisteen tai tehdä kuvakollaasin kehyksiin sinusta ja lahjansaajasta. 


Vaate / Asuste - Vanhoja trikoovaatteita voi myös uusiokäyttää vaikka tuubihuiviksi tai pipoksi. Tähän kun rupeaa on ompelukoneen ja kaavojen kanssa pelaamisen hyvä olla ennestään jo tuttua. Lastenvaatteita, nukenvaatteita, trikoopantoja. Kaikkeen ei välttämättä tarvita ompelukonetta, mutta ainakin neula ja lankaa.

Paperinaru askartelut - Nyt on pinnalla myös paperinarupallot, paperinarupaketit yms. joihin on sisälle laitettu valosarjoja. Näitä valosarjoja myydään myös kaupoissa, mutta onhan se ihan eri tehdä se itse ! Tunnelmavalot kuuluvat pimeään vuodenaikaan.

Kosmetiikka - Kyllä tätäkin voi tehdä itse mm. kosteusvoide, huulirasva, kasvovesi, näitäkin on niin moneen lähtöön kun vaan voi olla. Pitääkin pistää itselle kokeiluun hieman erilaisempaa kosmetiikkaa mitä kaupanhyllyltä löytyy.

Persoonallinen muki - Oli sitten kyseessä kahvinjuoja tai teenlitkijä on muki olennainen osa tätä tapahtumaa. Mitä isompi muki sitä parempi, ainakin kylminä syys- ja talvi-iltoina, hauska teksti ja kuva myös piristävät kahvi tai teehetkiä mukavasti.

Positiivisuus purkki / vihko - Tämä sopii vaikka parhaalle ystävälle tai poikakaverille. Keksi vaikka jokaiselle vuoden päivälle tai viikolle positiivinen asia lahjansaajasta tai syitä miksi pidät hänestä, kaikki voi katsoa kerralla tai maltillinen voi lukea ne järjestyksessä(esim. kerran viikossa yksi). Tässä pitää oikeasti tuntea toinen hyvin. Netistä löytyi myös korttipakka ideana tämä, 52 syytä miksi pidän sinusta.

Mitä mieltä luukusta 5 ? Saitko ideoita lahjoihin ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)