lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukalenteri | Luukku 18 : Glitterliuku


Heips ! Hieman meni aikaa tämän postauksen tekemiseen, kun Photopucket millä 'muokkaan' kuviani ei suostunut lisäämään näitä kuvia. Vihdoin kumminkin onnisti ja pääsin tätä tekemään. Nyt vihdoin pääsi testaukseen myös Born Pretty Storesta testiin saamani nestemäinen lateksi. Tämä pysyi kuivuessaankin valkoisena. Haisi kyllä todella pahalle kun pullon avasi. Oli sopivan juoksevaa levitettäväksi eikä valunut kynsille. Väri sinällään ei ollut kovin käytännöllinen kun ei voinut varmuudella sanoa oliko se jo kuivunut. En tiedä olisiko tätä pitänyt laittaa kaksi kerrosta, että olisi lähtenyt paremmin irti. Lämpimässä vedessä lillutellessa lähti kyllä nätisti, mutta nyppimällä lähti vain pieniä siivuja. En tyrmää tuotetta vielä täysin vaan kokeilen seuraavalla kerralla kahta kerrosta. Tämä meinaan olisi etenkin glitterliukujen kanssa todella hyvä. Sain lateksin kumminkin irti vedessä uittamisen jälkeen eikä siistittävää jäänyt oikein nimeksikään, eipähän tarvinnut menenettää hermoja hinkatessa glitteriä irti sormista. 

Lakkaukseen käytin kaksi tällä viikolla Essencen lakkakalenterista saamaani lakkaa. Ensimmäinen oli siis pohjalla oleva nuden värinen Dare It Nude, juuri sopivanlainen sävy ihooni ja ihanan raikas nude. Tässä oli mukana myös pienoista shimmeriä joka näkyi kyllä kynsilläkin kun niitä katseli, kuviin sitä ei tosin saanut vangittua. Glitterinä käytin myös kalenterista tullutta lakkaa, Hidden Garden, pohjassa oli paljon kultaista shimmeriä, mukana paljon erivärisiä isompia hexagonglittereitä mm. sinistä, punaista, vihreää. Tämä oli todella peittävää ja sitä ei paljoa tarvittu tyvi liukuun. Oikein ihana sekametelisoppa lakka joka sopi täydellisesti niin vaatimattoman nuden kaveriksi. Tykkäsin tästä lakkauksesta kovasti, nämä nude glitterliu'ut ovat niin mieleeni ! 



Mitä mieltä kynsistä ? Omistatko jommankumman lakan ? 
*Tuote saatu testaukseen Born Pretty Storelta. Mielipiteeni tuotteesta on rehellinen. Käyttämällä blogin alennuskoodia : SKUX31, saat -10% tilaukseta ja 10 käyttökerran jälkeen BPS sponsoroi blogissani arvonnan. En hyödy linkkien klikkailusta.

- Jenni 

2 kommenttia:

  1. Mullakin oli ongelmia saada tuota PB:n lateksia irtoamaan sormista. Itse päädyin putsaamaan kynsilakan poistoaineella, mutta pitääkin ensikerralla kokeilla lämmintä vettä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, enpähän ollut ainoa, mutta harmi sinänsä tarvetta olisi toimivalle lateksille. Pitänee vielä kokeilla sitä kahdella kerroksella, jos siitä olisi apua. Mulla ei tullut mieleenkään uittaa lakanpoistoainetta. :D Eipä mitään, hyvä että oli hyötyä ! :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)