lauantai 21. marraskuuta 2015

Electric Pineapple


Heips  ! Pari messuilta ostamaani kynsilakkaa löytyykin näistä kynsistä. Oon suunnitellut tällekin vuodelle jo joulukalenteria niin kuin viime vuonnakin oli, muutamat kynnet olen siihen jo tehnyt ja niihinkin upposi muutama messulakka. Tähän mennessä kokeilemani ovat olleet mieleeni, toivottavasti loputkin ovat. 

Kynsien pääroolissa on messuilta ostamani China Glazen lakka, nimeltään Electric Pineapple. Ihanan erikoinen väri, likaisen keltainen johon tykästyin ihan kympillä. Peitti hyvin kahdella kerroksella eikä levittyvyyden kanssa ollut ongelmia. Peukaloihin laitoin kultaiset niitit ja muille kynsille leimasin Konadin mustalla, Pueenin 77-laatasta kiemuroita. Nimettömään pääsi Seinäjoen reissulta mukaan napattu The Pastels-sarjan Sunny London, vaaleanharmaa creme lakka. Tämäkin peitti hyvin kahdella kerroksella. Sunny Londonin päälle pääsi lisää Essenceä, glitterlakkaa Girl's Best Friend. Hopea glitterlakka jossa kultaista shimmeriä mukana. Sen takia peukaloonkin valikoitui kultaiset niitit. Leimojen väriä mukaillen pikkurilliin pääsi messuilta ostettu Essencen musta Black Is Back. Halloween kynsien jälkeen on kynsien teko ollut taas hieman laiskaa ja hommaa on vaikeuttanut uudet hankinnat ja niiden mukana tullut päättämisen vaikeus sekä joka syksyinen kynsien hajoaminen on vähentänyt lakkailua huomattavasti. Näistä kynsistä tuli siis tämän hetken yksistä lemppareista ja olihan näitä ilo katsellakkin. Pitääkin ruveta taas talven kolkutellessa ovelle käyttämään enemmän aikaa käsien ja kynsien hoitoon, kesällähän se hoituu kuin itsestään, eikö ?

Mitä mieltä kynsistä ? Miten hoidat käsiäsi ja kynsiäsi ?

- Jenni

3 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)