maanantai 28. syyskuuta 2015

Mustaa tribaalia




Heips ! Tällä kertaa ei kynsillä ollutkaan mitään punaista tai mitään siihen suuntaan. Nämä olikin nudet, viimeksi kynsillä oli sinistä ja tällä hetkellä onkin oranssia. Punainen kausi on ilmeisesti ohitse.

Yksinkertaiset ja pikaiset kynnet piti tehdä. Valitsin lakkauksen pohjaksi Essencen You're So Beautiful-nuden, sävyltään tummempi kuin aiemmin rantakynsissä kokeilemani I Nude It. Sävy ei meinannut ensin sytyttää lainkaan ja oli pullossakin hieman luotaantyöntävä, liian tumma nude omaan makuuni. Lakkasin sillä silti kynnet vaikka ei tuntunutkaan kotoisalta väriltä ja onneksi lakkasinkin. Tykkäsin sävystä kynsillä kovastikkin vaikka pullossa ei ollutkaan kivannäköinen. Sopi hyvin ihonvärini kanssa ja oli kivan huomaamaton sävy kynsillä. Lakka peitti hyvin kahdella kerroksella eikä levittyvyydessäkään ollut ongelmia. Koristeluiksi halusin jotain nopeaa ja simppeliä kun nukkumaan oli päästävä pikimmiten. Päätin töpötellä meikkisienellä ja Ginatricotin valkoisella raidat ja niihin raitoihin leimat. Aluksi suunnitelmana oli raidat + leimat kaikkiin kynsiin, mutta leima olikin liian pitkä joten laitoin leimat vain peukaloihin ja nimettömiin. Ihan hauska, nopea ja helppo tapa koristella. Ehdottomasti teen samantapaista myöhemminkin ja kaikkiin kynsiin niin kuin näissä oli suunnitelmissa. Ihan kivat kyllä ja paremmat kuin pelkät yksiväriset lakkaukset ! :)

Mukavaa alkavaa viikkoa ! 

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lempi nudesi ?

- Jenni

4 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)