keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kuukauden kynnet



Heips ! Nyt ollaankin sitten syyskuussa ja mä en voi vieläkään käsittää, että kesä muka meni jo. En mä ole siihen vielä valmis ! Onneksi kesäisiä kynsiä on vielä luvassa ja viime kuun kynnetkin olivat aika pirteitä väreiltään. Viime kuukausi olikin paljon postaus täyteisempi kuin heinäkuu ja yritän myös jatkaa sillä linjalla. 

Kuukausi oli oikein monipuolinen ja paljon osasin käyttää eri värejä. Lempi koristeluksi jälleen taisi nousta skittlette ja pari mix and matchiäkin sain tehtyä. Niittejä tuli yllättävän vähän käytettyä, mutta leimailua en sentään unohtanut ! Glitterlakkoja piti myös käyttää vaikka niiden poistaminen aina tuottaa päänvaivaa, mutta ne vaan on nättejä ja niillä on helppo koristella lakkaus kuin lakkaus. Taas tuli harjoiteltua liukuvärjäyksen tekemistä vaikka sotkuista onkin, mutta sieltä se kaunis liuku alkaa ilmestyä kun vaan jaksaa kokeilla. Ihastuin myös strasseihin kynsillä ja sain tehtyä mieleiseni strassikorun synttärikynsiini. Harvoin blogissa näkyy siirtokuvia, mutta nyt repäisin ja niitä käytin jopa kahdessa lakkauksessa. Välillä ne vaan unohtuu kun olen tottunut koristelemaan leimoilla ja aina siirtokuvia tarvittaessa mulla ei olekkaan sellaisia kun olisin halunnut. 

Paljon uusia Essencejäni sain kokeiltua ja pari Ginatricotin alelöytöäkin pääsi kynsille. Vanhoja en unohtanut ja samalla olen hieman kynsilakkoja blokkaillutkin pois. OPI:n This Gown Needs A Crown nousi ehdottomasti suosikki hopeakseni kuluneella kuulla. Viime kesän hypetyksenä olleet sorbetit eivät ole unohtuneet vaan Vanilla Sorbet koristi kynsiä myös. 

Kynnet ovat tällä hetkellä lyhyempää mallia kuin kollaasin kuvissa, alkoivat taas hajoilemaan joten otin Trindit taas käyttöön. Pienoista kynsimasista on vielä jäljellä mutta onneksi uudet lakat ja kivat koristelut inspiroivat edes hieman. 

Omat lempparini ovat ehdottomasti kynnet 3 sekä 8. Syntymäpäiväksi tehdyt olivat kuitenkin niin omanlaiseni, että niistä ei voinut muuta kuin tykätä. Kynnet Porispere festareille on myöskin sitä omintani tyyliä. Hieman päinvastaisia värejä, mutta silti molemmat sopivat mulle kuin nenä päähän. Lisäksi tykkäsin kynsistä 4 ja 6. 

Kokonaisuudessaan olin oikein tyytyväinen, että tein melko monipuolisia lakkauksia, käytin paljon värejä ja postasin melko ahkeraan. Oikein onnistunut kuukausi vaikka joidenkin lakkauksien kohdalla hieman ongelmia olikin !

Mitkä ovat sinun lempparisi kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? 

- Jenni

8 kommenttia:

  1. Kauniita kynsiä :) omat lempparit on 8.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito kovasti ! :)
      Kiva kuulla, että lemppari löytyi ja vielä sama kuin itsellänikin. :)

      Poista
  2. 3 munki suosikki. Kertakaikkiaan niin onnistunu ja suloinen lakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että pidit erityisesti mun syntymäpäivänä olleista kynsistä ! :)

      Poista
  3. Rock and rollit ovat kivan erilaiset, ei joka päivä tule vastaan noin kivat kynnet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kiva kuulla että pidit niistä ! :)

      Poista
  4. Omat suosikit ovat varmaankin noi sähkönsiniset. Ne jäivät jotenkin mieleen! Ja plussana vielä se, että sähkönsininen on ehkä maailman kaunein väri. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! Kiva kuulla välillä vähän erilaisia mieltymyksiä ja nähdä ettei ihan kaikilla ole näissä kyselyissä sama maku. Onhan se herkku väri minunkin mielestäni, vaikka ei ihan lemppari olekkaan. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)