keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

#Ablecs15 Week 15 : Holographic


Heips ! Näillä kynsillä menin vielä juhannuksen kun aikaa ei ollutkaan uusien tekemiseen. Nyt vasta kynsillä lakkaus, jonka juhannukseksi suunnittelin. Sää ei ollut suopea näiden kynsien kannalta, aurinko ei meinaan lainkaan paistanut vaikka vihdoin olin saanut holoa kynsille. Harmitti vietävästi ja kun kuviinkaan ei sitä oikein saanut näkymään ilman aurinkoa. 

Seuraavana aiheena oli holot ja niitä mulla on todella suppeasti ja pienellä efektillä. Valitsin kokeilemattomista (ovat lojuneet siellä jo vuoden) kaksi yhteensopivaa holoa. Nailsit ovat heikosti peittäviä joten lakkasin kerroksen Tigerin 18 hopeaa Nails 04 alle. Color Clubin Abyss pääsi Nails 07 alle. Molempia Nailseja lakkasin kaksi kerrosta, jotta jäljestä tulisi tasainen ja alle lakkaamani eivät paistaisi läpi. Ihan nättejä nämä Nailsit ovat ja pääsevät oikeuksiinsa vasta auringossa, mutta peittävyys on kyllä tosi huono. Siksi nämäkin olivat vuoden majailleet kokeilemattomissa. Pitää hankkia peittävämpiä yksilöitä niin niitä tulisi käytettyä useammin. Kesäisten holojen kanssa sopi mainiosti perhosten siipileimat. Hieman meinasi olla ongelmia kuvan nousemisen kanssa, mutta sain leimat kumminkin kynsille asti. Leimat laatasta BM-424 Konadin mustalla. Kynnet olivat ihan kivat vaikka aurinkoa ei näkynytkään näiden ollessa kynsillä. Perhosleimat pääsevät varmasti liukuvärin kaveriksi vielä kesän aikana ! Enää kahdet haasteen kynnet ja sitten on koko homma pulkassa, huh !


Mitä mieltä kynsistä ? Mitkä ovat lempi holojasi ?

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Oih kun nämä on kauniit! ♥ Mullakin on kyllä harmillisen vähän holoja, pitäisi hommata lisää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kivoista sanoista ! ♥
      Multa löytyy vain nuo Nailsin muutamat holot, jotka on pakko kerrostaa jonkun muun lakan päälle joten lisää holoja kaipaisin kovasti. Mm. Color Clubin holot ovat vieneet mun sydämen ! :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)