keskiviikko 7. tammikuuta 2015

In In Doubt, Surf It Out

Heips ! Viimeinen loma päivä käynnissä ja tuntuu tosi oudolta mennä 'jo' huomenna kouluun. Arki on siis taas kuvioissa ja mun valmistuminen aina vaan lähempänä. Edellisessä postauksessa puhuinkin joulukuun kynsistä, jotka eivät jouluiseen teemaan sopineet, tässä ovat yhdet niistä. Raikkaan keväistä siis vuorossa ! 

Ikuisuus projekti eli uusien lakkojen kokeilu, tavoitteena siis tikkupurkin olla joskus tyhjä. Aina kun saa tyhjemmäksi eksyn lakkaostoksille ja ne totta kai lisääntyvät. Yhtä messuostosta piti saada kynsille kun oli jo turhan kauan siellä majaillut. Tämäkin on Chinan viime kesän Off Shore-kokoelmasta. In In Doubt, Surf It Out on aika jännän värinen lakka, joissain kuvissa tämä näyttää oranssilta ja joissain taas enemmän koralliselta. Itse en osaa tähän oikein sanoa kumpi on kun googlekin antaa monta vaihtoehtoa. Kahdella kerroksella peittävä creme ja niin keväinen ! Tämän kaveriksi pitikin saada jotain lisää tuomaan raikkautta. Nimettömiin pääsi Rimmelin Shooting Star, hopeinen tekstuuri glitterillä. Tekstuurin alta löytyy Tigerin hopea joilla on leimatkin tehty BM-316 laatasta. Muille kynsille vielä hopeiset niitit ja oltiin jo keväässä keskellä joulukuuta. Nämä kynnet piristivät ja toivat mukavasti väriä joulukynsien keskelle. Ihanan pirteät ja ehdottomasti tykkäsin näistä ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • China Glaze : In In Doubt, Surf It Out
  • Rimmel Space Dust : Shooting Star
  • Tiger : 18
  • BM-316
  • Leimasin
  • Hopeat niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Joko on keväisiä kynsiä tehty ?

- Jenni

6 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)