tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulukalenteri | Luukku 15 : Jouluruusut

Heips ! Taas jouluisia kynsiä ja nyt pääsi kokeiluunkin yksi uusista Pueenin laatoistani. Koko ajan tekisi mieli vaihtaa lakkaukset, jotta pääsee kokeilemaan jokaista laattaa ja kuviota. BM:n pakettikin ilmoitti itsestään tänään ja raukka parka on jäänyt tullin haaviin niin kuin pelkäsinkin. Selvitys pitää tehdä ja tämä onkin ensimmäinen mistä joudun sen tekemään. No toivotaan, että laatat pääsevät pian kotiin ! 

Lakat ovat jo vanhoja tuttuja aikaisemmissa lakkauksissa vain leimat ovat uudesta laatasta. Mielestäni punainen ja valkoinen ovat yhdessä jouluiset värit joten päätös oli helppo. Essencen punaista kaksi kerrosta ja GT:n valkoista myöskin kaksi kerrosta. Pikkurilliin Essencen tekstuurilakkaa, mutta en onnistunut pinnasta saamaan karheaa vaikka ravistelin pulloa ja viime käyttökerralla oli kyllä tekstuurinen pinta. Leimat Konadin punaisella Pueenin 27-laatasta. Muille kynsille vielä avokin valitsemana hopeiset kolmioniitit. Rakkaus kynnet syntyivät siis melko helposti ! Kynsiä aloin siis lakkailemaan jo lauantai illalla ja kolme kertaa meni pieleen ja jouduin lakat poistamaan. Aluslakat vain kynsille ja päätin yrittää uudestaan sunnuntaina. Se kannatti ja kynsistä tulivat todella mieleiset. Harmikseni koulussa saavat helposti osumaa ja parhaimpina päivinä kestää lakkaus kolmekin päivää. Tällä kertaa ei kestänyt kun jouduin leikkimään asetonin kanssa joten tänään pitää kynsille tehdä jotain muuta. 

Mukavaa maanantaita ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Ginatricot : White
  • Essence : Fame Fatal 
  • Essence : Me And My Lover
  • Konad : Red
  • Pueen 27
  • Hopeat kolmioniitit

Mitä mieltä kynsistä ? Kuinka usein lakkaat kyntesi ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Tosi ihanat kynnet! Ja mä lakkaan lähes päivittäin kynnet, kun on niin paljon kaikkea kivaa mitä aina haluaisi koittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! =)
      Sä lakkaat sitten aika usein ! Mä lakkailen yleensä joka toinen päivä, joskus päivittäin. Nyt onkin jo pitkään joutunut päivittäin kun lakat lohkeaa irti ja koulussa saavat osumaa. Olen huomannut kun uusia kynsijuttuja tulee niin tulee useammin vaihdettua, että saa kaikkea kokeiltua ! :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)