lauantai 29. marraskuuta 2014

Vaaleankeltainen rakkaus


Heips ! Harmikseni eiliseen postaukseen ei tullut kommenttiehdotuksia joulukalenteriin liittyen, että mitä kalenteriin halutaan. No vielä kerkeää kertoa ideoita tänne. Todella tarvitsen apuanne, ettei kalenteri toistaisi itseään viime vuodelta. Muutaman jutun olen sinne jo keksinyt, mutta lisää tarvittaisiin jotta jokainen luukku sisältäisi jotakin. Jos ehdotuksia ei tule niin ollaan idea pulassa !

Halusin pitkän pinkin putken jälkeen kynsille jotain muuta ja räväkkää. En ollut vielä kokeillut ihanan keltaista Essenceäni sekä Rimmelin tekstuurikin oli vielä kokeilematta. Päätin yhdistää nämä kaksi ja lisäsin vielä mustaa sekä valkoista. Essence peitti hyvin kahdella kerroksella ja oli ihastuttava vaaleankeltainen. Kuvissa näyttää kirkkaammalta mitä oikeasti on, pullokuvassa lähempänä todellisuutta. Nimettömiin laitoin Essencen päälle Rimmelin kesäkokoelmasta kaksi kerrosta tekstuuria. Kovin karheaa tästä ei tullut, mutta oli tosi nätti siltikin. Peukalosta ja keskisormesta löytyy kaksi kerrosta Essien Blancia ja päällä leimat Konadin mustalla laatasta BM-314.
Tykkäsin kynsistä valtavasti ja keltainenkin on nykyään hyvä ystäväni. Kokonaisuus iski täysillä eikä lakoissakaan ollut moittimista. Like like ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Love Is In The Air
  • Rimmel Sweetie Crush : Sherbet Sweetheart
  • Essie : Blanc
  • Konad : Black (ei kuvassa)
  • BM-314
  • Leimasin ja skrapa

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko ennen inhonnut jotain väriä ja nyt tykkäät siitä kynsillä ? 

- Jenni

6 kommenttia:

  1. Tosi kauniit kynnet! :) Oisin toki mielelläni antanut sulle joulukalenteri-ideoita, mutta jostain syystä pää vain lyö tyhjää :/ Itku sentään! Mutta toivottavasti keksit jotain, olisi kyllä kiva saada joulukalenteri tänne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! =)
      Harmillista sillä mä en vieläkään ole saanut kuin muutaman idean aikaiseksi vaikka oon netissäkin pyörinyt ja etsinyt ideoita. :D

      Poista
  2. Todella kauniit! Vaikka en kauheasti keltaisesta tykkää, niin nyt kyllä iski! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Mä en joskus voinut lainkaan sietää keltaista, nykyään tykkään siitä kovasti. :P

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)