sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuin tähtitaivas

Heips ! Olen ollut saamaton enkä ole vielä kerinnyt esittelemään messuostoksia ja kynsillekkin niitä on jo päässyt. Esittelyt hoidan sitten myöhemmin, mutta näihin kynsiin pääsi uusi China Glazen lakkani, ihana For Audrey. Sekä Konadin Square leimauslaatta.

For Audreytä olen niin monen blogissa ihaillut ja tämän kun sain käsiini ei ollut riemulla rajaa. Todella kaunis sävy, jota en oikeanlaisena saanut kuviin vangittua. Kuvissa näyttää liian vihreältä mikä oikeasti on kauniin turkoosi. Levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella. 
Keskisormesta ja nimettömästä löytyy Essencen Let's Get Lostia myöskin kaksi kerrosta, tämäkin oli tosi nätti sävy. Leimat Konadin Herburn Bluella Konadin Square 01-laatasta. 
Kultaista lakkaa halusin kanssa ja sitä löytyykin peukaloista ja puolet keskisormesta. Luotto kultaiseni Wet n Wildin Gold Album. Keskisormeen rajalle laitoin kultaisia niittejä ja kuvia katsellessani mukaan on eksynyt yksi hopeakin tai niitistä on pinta kulunut. Kynnet toivat niin suuren onnistumisen tunteen sekä katselin niitä ihastuksesta huokaillen. Kokonaisuus toimi mainiosti ja rakastuin ! Näiden jälkeen tulikin muutama fail, mutta onnistumisen ilo näitä tehdessä ei muutama pettymys lannistanut lainkaan. :)

Hauskaa lauantai iltaa ! 

Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Let's Get Lost
  • China Glaze : For Audrey
  • Wet n Wild Fergie : Gold Album
  • Konad : Herburn Blue
  • Kultaiset niitit
  • Konad Square Image Plate 01

Mitä mieltä kynsistä ? Millainen lakkaus saa sinulle onnistumisen tunteita ? 

- Jenni

10 kommenttia:

  1. Wautsi! Todella kauniit. Oot kyllä onnistunut nyt niin monissa kynsissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kommentti ! Ehdottomasti huonon maanantain piristys, kiitos siitäkin. :)

      Poista
  2. Vau, upea kokonaisuus. Aivan ihana tuo keskisormi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Mä tykkäsin siitä myös, tekis mieli tehdä tuonlaisia joka lakkaukseen. :D

      Poista
  3. Oi, sulla on kyllä todella kauniita kynsiä koko blogi täynnä! Nää on aivan ihanat (:

    VastaaPoista

Thank you for leaving a comment ! :)