maanantai 9. kesäkuuta 2014

Distressed Nails


Heips ! Tähän kohtaan onkin hyvä esitellä jääkiekon MM-kisakynnet tältä vuodelta. Kerkesin sittenkin tekemään jonkinsortin kannustuskynnet vaikka pahoin pelkäsin, että aika loppuu kesken. Näissä kynsissä lyötiin jopa neljä kärpästä yhdellä iskulla, nimittäin yksi uusi koristelutekniikka sekä kolme kokeilematonta kynsilakkaa. Hyvä minä !

Kynsille päätyikin nyt kovassa suosiossa oleva distressed-koristelutekniikka, joka tapahtuu niin, että tosi kuivalla lakan siveltimellä huiskitaan menemään miten sitten haluakaan. Huomasin aloittaessa, että kannattaa liikoja lakkoja vielä paperille pyyhkäistä, mutta vahinko oli jo pikkurilliin sattunut. Tämä koristelu ei siis vaadi ydinfyysikon taitoja vaan tälläinen melkein valmis autokorjaajakin osasi ! Aikaakaan tähän ei paljoa uponnut vaan kynnet olivat valmiit tosi nopeasti, kiireisen ihmisen pelastus ? :D
Lakkauksen pohjalle kotimaan hengessä valitsin jo melko kulttimaineeseen päässeen The valkoisen Ginatricotilta. Joka käyttökerralla sitä yllättyy positiivisesti, että se peittää täydellisesti kahdella kerroksella ! Sinisen erisävyiset lakat valitsin sattumanvaraisesti kokeilemattomista ja hyvin sopivatkin yhteen. Classicsin lakka tosin ei kovin hyvin erottunut kuin haaleina tummina viivoina, mutta ei haitannut menoa lainkaan, toi sopivan sekalaisuuden. 

Ei ihan näilläkään kynsillä kannustettu Suomea voittoon, mutta ei se hopeakaan häpeäksi ole ! Kynsistä tykkäsin siltikin ja tulee tätäkin koristelua kokeiltua vielä uudestaan ja lakkoja kanssa. :)


Käytetyt kynsilakat : 
  • Ginatricot : White
  • Flormar Neon : N015
  • Classics Metallic : 13
  • Ginatricot : Minty Lavender
  • Cesars Pikakuivattaja

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko jo kokeillut Distressed-kynsiä ?

- Jenni 

4 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)