maanantai 7. huhtikuuta 2014

Leopardeja


Heips ! Ajattelin ottaa kiinni vanhan postaustahtini joten päädyinkin blogin pariin jo peräkkäisenä päivänä. Pakko jotenkin mielekkäällä tekemisellä lepuutella hermoja kun hippasen jännittää, kun huomenna alkaa ensimmäinen kunnon työssäoppimisjakso. Asiaa helpottaa onneksi se, että tiedän jo entuudestaan työpaikkaohjaajani. Matkaakaan ei fillarilla ole kuin vajaa kaksi kilometriä. Ei pitäisi olla syytä huoleen, mutta eikös se ole tervettä kun vähän jännittää ? :P

Joku aika sitten otin inspiraatiota Pinterestistä ja löysinkin kokeilemattomista samankaltaiset värit. Molempia lakkoja löytyy muistaakseni kynsiltä kolme kerrosta, mutta se ei haitannut kun kuivuivat hyvin. Mukaan valikoitui pinkkejä niittejä kun vaaleanpunaisia ei mulla ole. Ensimmäistä kertaa lähdin käsin pilkkutikulla taiteilemaan leopilkkuja eikä se niin vaikeaa ollutkaan kun olen luullut. Eivät ihan samalla tavalla menneet kuin inspiraatio kuvassa, mutta ovatpahan vähän edes erilaiset.
Koristelut tein ensiksi vain toiseen käteen kun suunnittelin kynsille jo aivan muita värejä, mutta koristeluihin ihastuttuani oli ne pakko tehdä toiseenkin käteen. Muutaman päivän näillä viihdyinkin ja varmasti olisin kauemminkin jos eivät olisi kulahtaneet kärjistä.

Olin erityisen tyytyväinen leopilkkuihin vaikka oikeassa kädessä olevat eivät niin hyvin onnistunetkaan kun niiden 'täytteet' olivat turhan tasaisia. Tykkäsin silti tosi paljon ja olenkin seuraaviin kynsiin suunnitellut leokuosia ranskalaiseen manikyyriin ! :)


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Ginatricot : Candy Pink
  • Essie : Turquoise & Caicos
  • Flormar : 027
  • pinkit neliöniitit
  • pilkkutikku ja strassikynä


Mitä mieltä kynsistä ? Iskeekö leokuosi ? 


- Jenni

7 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)