keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Epäonnen kynsitarroja


Heips ! Mietin aika kauan (melkein 3vk) julkaisenko nämä kynnet vai en. Kivojen lakkojen takia päätin kumminkin julkaista en niinkään koristeluiden. 

Hyvin peittävää piti saada ja mukaan pitkästä aikaa aksenttikynsi. Korkkaamattomista löytyikin  wettiksen tummanlila jonka ajattelin peittävän helposti, kynsiltä löytyykin lakkaa kaksi kerrosta (tottumuksesta) yhdelläkin olisi peittänyt. Ihana tummanlila, pullossa näkyy hentoa shimmeriä joka ei kynsille asti pääse. Nimettömään laitoin Essien She's Picture Perfectiä yhden kerroksen ja teki mieli olla laittamatta Nailsiä päälle, mutta pitäydyin kumminkin suunnitelmassa. Kerros Nails Kiwiä Essien päällä, aika kiva lakka mielestäni, haluan tälläisen pinkkinä ! :D Pelkillä lakoilla menin seuraavana päivänä kouluun ja ajattelin koristelut tehdä myöhemmin. 

No illan tullen mietein pääni puhki, että mitä laittaisin ja tein suuren virheen tarttuessani kynsitarroihin. Oi, miksi ? Ehkä ajattelin niille antaa vielä miljoonannen mahdollisuuden, ei olisi pitänyt. Pilasin ihanat lakat, ruman törröttävillä tarroilla. Otin kuvat ja poistin tarrat lakkauksineen, pienen tovin minkä kerkesivät olemaan kynsillä tarrojen törröttävät reunat imaisivat kaikki mahdolliset karvat ja haituvat itseensä. Selvästikkään tarrat eivät ole mua varten, mitä mä noilla lopuilla oikein teen ? :D Lakoista tykkäsin kyllä, levittyivät ja kuivuivat hyvin, revanssia näistä pakko saada pian, toisenlaisilla koristeluilla tietysti ! ;)


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet :
  • Wet n Wild Megalast : Disturbia
  • Essie : She's Picture Perfect
  • Nails Kiwi : Wisteria Line
  • ruusu kynsitarrat

Mitä mieltä lakoista ? Käytättekö kynsitarroja, asettuvatko ne hyvin kynnelle ? 

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Mie tykkään käyttää kynsitarroja,mut toki niissä on eroja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että joillain toimivat. Mulla on sit tullut vastaan kaikki huonosti käyttäytyvät yksilöt. :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)