keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Epäonnistunut kirahvi..


Heips ! En olekkaan mielestäni liian pitkään aikaan postaillut. Viime viikollahan oli hiihtolomakin ja saatiin muutama sukulainenkin kylään muutamaksi päiväksi ja kipeänäkin kerkesin olemaan (luultavasti ruokamyrkytys). Nyt vihdoin on taas aikaa ja jaksaa bloggaillakkin kun ei sitä kipeänä jaksa oikein mitään tehdä. =)

Jälleen löysin vähän vanhemmat kynnet, jotka ovat kuukauden takaa. Näissäkin kynsissä olevat lakat nappasin syntipurkistani. MO:t ovatkin siellä majailleet pitkän aikaa, mutta H&M:n glitteri ei kauaa kerinnyt siellä viihtymään kun halusin sen kynsille.

Idea päässä oli mielestäni loistava, mutta toteutus ei niinkään uponnut. Lakoissa ei ollut mitään vikaa, levittyivät hyvin ja peittivät kahdella kerroksella, mutta koristeluihin siirryttäessä kaikki meni metsään. Ensinnäkin aloitettakoot leimoista, ne olivat auttamatta liian lyhyet mun kynsille ja senkin tajusin vasta siinä kohtaa kun olin jo ensimmäisen kynnen leimannut. Toiseksi ensimmäisen kynnen leima levisi leimatessa, joka tosin oli ihan oma mokani, koitin leimoja parhaani mukaan jatkaa maalailemalla käsin ja ei. Ei mennyt sekään hyvin. No leimailin molemmista käsistä nimettömän ja keskarin, yllättäen oikeaan onnistuivat hyvin. Glitterlakkaa piti laittaa vain pikkurilliin, mutta eksytin sitä myös mustille kynsille ja voi vieteri kun se näytti mielestäni tyhmältä. Pelastusyrityksenä koitin saada siistimmän jäljen rajaamalla sen Essien valkoisella, mutta ei liian paksut rajat. Kaiken huipuksi peukun kynnestä lohkesi kulma ja näiden poiston jälkeen pituutta lähtikin niin, että ovat kaikki tasaisia ja siistejä.

Tykkäsin kyllä lakoista ja ne sopivatkin yhteen, mutta koristelut eivät iskeneet lainkaan tajuntaani. Näillä ei kauaa viihdyttykään ja seuraavat kynnet onnistuivatkin vähän paremmin. =)



Käyttämäni kynsilakat ja tarvikkeet : 

  • Models Own : Black Swirl
  • Models own : Nude Beige
  • Essie : Blanc (unohtui kuvasta)
  • H&M Glitter : Gold / White Glitter
  • Konad musta leimauslakka ja päällyslakka
  • BM-313 ja löllöleimasin

Mitä mieltä tämän sävymaailman kynsistä ? 
Pitäisikö blogeissa olla vain onnistuneita lakkauksia ? 

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä nää on oikein kivat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Usein käy niin, että se mikä ei omaa silmää miellytä niin on toisen mielestä kiva. :D

      Poista
  2. Huomasitko laitoin sulle eilen sähköpostia

    VastaaPoista

Thank you for leaving a comment ! :)