keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Luukku 10 | Juhlakynsiä ja askarteluja

10.12.2013


Heips ! Viime perjantaina sain tehdä kynnet tärkeään juhlaan, nimittäin häihin. Suuntaa antavia ideoita ei kauheasti ollut "ehkä mustaa, valkoista ja hopeaa, jotain pitsistä". No aloin etsimään ideoita ja tilasin swatchtikkuja, jotta voin tehdä malli-ideoita tikuille. Ja niistä valikoitui sitten perus valkoinen ranskis, hopeisella glitterlakalla höystettynä. 

Käytetyissä lakoissa on kaksi uutta Essien lakkaani, ajattelin kun kaikki valkoiset lakkani ovat 'menettelee' tasoa niin toiselle tehtäessä tärkeään päivään kynnet niin tottakai lakankin pitää lakkausvaiheessa käyttäytyä hyvin ! Voitte vain arvailla ne kaksi uutta tulokasta, mitkä kotiutin Cittarin alennuksesta viime kuussa. Vinkkinä, että niitä moni käyttää ranskalaiseen manikyyriin. Okei, alempana on kuvat niistä, ei lähetä arvuuttelemaan. :P




Ylempänä onkin kuva mallista, mikä sitten kynsillekkin toteutettiin. Hetki meni kyllä päättämiseen, että mitä koristuksia halutaan ja mihin kun minä raahasin kaikki koristeeni mukaan tuommoisessa pikkupakissa. Tekijä oli ainakin tyytyväinen lopputulokseen ja niin oli ilmeisesti kynsien haltijakin. Nimettömissä hopeiset sydänniitit kuvaamassa heitä kahta, ensin oli suunnitelma, että molempiin nimettömiin yksi ja kumminkin päädyttiin sitten tähän.

Harmi kun kuviin ei saanut talletettua sitä kynsien kiiltoa ja säihkettä. Mereneidin päällyslakka on mahtava, kun kuivuessaan jättää kynnen todella kiiltäväksi ja lakkaus muistuttaa helposti geelikynnen pintaa. Pystyykö tuota tilaamaan ihan Mereneidin sivuilta netistä ?
Säihkettä ei näistä kynsistä siis puuttunut kun H&M Lumikki lakka on ihana hopeinen hexejä ja glitterdustia sisältävä topperi.

Itsekkin ihastuin näiden yksinkertaiseen kauneuteen, että varmaan pakko kokeilla itsellenikin ! =)



Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet :

  • Ginatricot : aluslakka
  • Essie : Sugar Daddy
  • Essie : Blanc
  • H&M Nailpolish : Silver Frost
  • Mereneid : päällyslakka
  • Sydämmen mallinen kynsiniitti / hopea 
  • Ranskistarroja

Tälläisen 3D kortin, sitten tein samaisiin juhliin kuin kynnetkin.

Käyttämäni tarvikkeet :

  • Satiininauha musta 2cm x 15m / Tiger / 1 €
  • Valmiiksi stanssattuja 3D kukkakuvia arkissa 4 kpl / Tiimari / 2€
  • 3D Kohotyyny 2mm / Prisma / 1-1,50€
  • Kaksipuolinen teippi 3mm x 13m / Kirjakauppa / 1,50€
  • Sormustarra arkki hopea 29kpl / Tiimari / 1,50€
  • Onnea-tarra-arkki hopea / Prisma / 1-1,50€
  • Hopea verkkokangas(?) Lidlin joulukortti askartelu setistä /setti 2€
  • Sisäpuolella oleva teksti kopiopaperia, jonka reunat poltettu

Mitä mieltä luukusta 10 ? Lakkailetko muiden kynsiä ?

- Jenni

6 kommenttia:

  1. Tosi nätti ranskis, tykkään!! :)

    Mä lakkailen joskus mutta aika harvoin muiden kynsiä, perheenjäsenenet ja tädit on joskus osuneet kohteiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =)

      En myöskään kovin usein lakkaile muiden kynsiä ja välillä turhauttaa kun haluaisi kokeilla kauheasti kaikkia kivoja ideoita ja omat kynnet juuri lakattu eikä voi lakata sitten muiden kynsiä. :D Mä lakkailin aika ahkeraan tätini kynsiä ennenkuin se hurahti niin kovin itsekkin, että enään mun ei tarvii. Joskus olis kiva kun joku muu lakkaisi mun kynnet.. :P

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)