maanantai 18. marraskuuta 2013

Minioneita !



Heips ! Tällä kertaa kynsillä käsinmaalattuja minioneita. Ideahan on muhinut mun päässäni siitä asti kun ensimmäistä kertaa näin nuo söpöt ukkelit. Nämä ovat teyhty jo lokakuussa, mutta tunnetusti mulla on muutenkin monia kynsiä rästissä, joten nämä ovat vasta nyt täällä. Joka kynteen en halunnut minioneita tehdä, joten päädyin laittamaan niitä vain aksenttikynsiin. Muihin kynsiin laitoin mustaa ja sinistä, jotka jo toistuivat minioneissa.

Kaiken pohjalla on siis yhtä luotto valkoistani Seppälän omalta Nails merkiltä, joka peittää kahdella kerroksella. Valkoista kaikkien pohjalla siksi kun en vielä tiennyt, että teenkö minionit kaikkiin kynsiin. GR:n matta musta, peitti jo kerroksella (aivan mahtava !). Sekä GR:n sininen peitti myöskin yhdellä kerroksella. Flormarin (neon)keltaisesta tosin ei voi samaa sanoa, ensinnäkään ei ole neon ja toisekseen aivan luirua. Onneksi sillä sai toisella kerroksella jo peittävää lopputulosta, joskin luulen valkoisen lakan auttaneen asiaa. Saa silti olla kokoelmissani, koska ainoa normaali keltainen lakkani.

Lopputuloksesta tykkäsin kyllä, mutta käden hienomotoriikassa on vielä parantamisen varaa. Vaikka eivät olekkaan täydelliset niin sentään onnistuin saamaan ne näyttämään siltä (edes vähän) mitä hainkin. Onneksi pikkutarkkuuttakin voi myös oppia harjoittelemalla itselleen ja muille ! Olen rakastunut käsinmaalailuun ja tälläkin hetkellä kynsillä unisieppareita ja sulkia. :)

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko itse jo kokeillut minioneita ?


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Nails Matte : Cotton Candy (valkoinen, pohjalla) 
  • Flormar Neon : N006 (keltainen)
  • Golden Rose matte velvet : 103 (sininen)
  • Golden Rose matte : 12 (musta)
  • Golden Rose matte : 11 (harmaa)
  • pilkkutikku ja ohut sivellin

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Ihanat! :) En oo ite vielä ehtinyt näitä kokeilla, jos vaikka ens viikolla ois aikaa kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! (=
      Kannattaa kokeilla, näitä oli kiva tehdä. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)